Tekoäly johtamisen uudistajana ja haastajana
Generatiivisen tekoälyn odotetaan muuttavan sosiaali- ja terveysalan työskentelytapoja merkittävästi. Sosiaalialalla käyttöönotto on kuitenkin vasta alkuvaiheessa. AI TEKO! -hankkeen haastattelujen perusteella johtajat näkevät tekoälyssä merkittäviä mahdollisuuksia työn tehostamiseen, mutta samalla tunnistavat tarpeen vahvistaa osaamista ja ohjeistusta.
Käytännön johtaminen edellyttää johdettavan alan toiminnan, sisältöjen ja erityispiirteiden syvällistä tuntemusta. Sosiaalialan johtamisessa korostuu siksi vahva substanssiosaaminen ja ymmärrys alan toimintaympäristöstä. Tästä huolimatta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä aluehallinnon laajassa uudistuksessa sosiaalityön tutkimustieto, käytännön johtajien kokemustieto ja laajempi sosiaalialan asiantuntemus ovat jääneet terveysteemojen varjoon (Pohjola & Satka, 2022). Konkreettisena esimerkkinä sosiaalialan osaamiskeskukset, jotka ovat yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa kehittäneet pitkäjänteisesti sosiaalialaa juuri digitalisaatioon kytkeytyen. Uudelleen organisoinnin myötä keskusten toimintaa on supistettu merkittävästi. (Sosiaali- ja terveysministeriö, n.d.)
Suurempi kiinnostus kehittää terveydenhuollon alaa näkyy selvästi teknologian kehittämisen ja käyttöönoton volyymissä, kun verrataan sosiaalialaan (Huttunen & Rannanheimo, 2024). Siinä missä terveydenhuolto on ollut teknologisen kehityksen eturintamassa, sosiaaliala on vasta heräämässä generatiivisen tekoälyn mahdollisuuksiin (Niemelä, 2025; Uusi-Kakkuri ym., 2026). Tekoäly haastaakin sosiaalialaa pohtimaan uudelleen työn tekemisen, kehittämisen ja johtamisen tapoja.
AI TEKO! -hankkeessa on haluttu tarttua haasteeseen ja vahvistaa sosiaalialan työntekijöiden valmiuksia hyödyntää generatiivista tekoälyä asiakastyössä, johtamisessa ja kehittämisessä, ja sitä kautta parantaa työn sujuvuutta ja henkilöstön hyvinvointia.
Generatiivisesta tekoälystä apua työn tehostamiseen
Generatiivinen tekoäly viittaa järjestelmiin, jotka voivat luoda uutta sisältöä, kuten tekstiä, kuvia, videoita tai ääntä käyttäjän antaman kehotteen eli promptin perusteella. Tunnettuja generatiivisen tekoälyn työkaluja ovat esimerkiksi ChatGPT ja Microsoft CoPilot. Generatiivista tekoälyä voi hyödyntää esimerkiksi tiedonhakuun, tekstin muokkaamiseen ja tuottamiseen, ohjeistusten tekemiseen ja ideointiin. Generatiivinen tekoäly voi näin ollen tehostaa sote-ammattilaisen työtä ja säästää työaikaa esimerkiksi hallinnollisissa ja päätösten valmisteluun liittyvissä työtehtävissä, joissa ei käsitellä asiakasdataa. (DigiFinland, 2024.)
Tekoälyhankkeiden keskiössä ei ole ainoastaan teknologia vaan johtaminen, joka mahdollistaa aidon uudistumisen ja vaikuttavuuden.
Sosiaalialalla tekoälyn hyödyntäminen on edelleen vähäistä. Terveysalalla generatiivisen tekoälyn soveltaminen on edennyt nopeasti tukemaan päätöksentekoa, nopeuttamaan kirjaamista ja edistämään chatbot-ratkaisuja kansalaisten asioinnin tueksi. Kansallisessa tekoälyn tilanneselvityksessä 2024 on tunnistettu vastaavat mahdollisuudet myös sosiaalialalla, mutta alan organisaatiot tarvitsevat vahvempaa osaamista, jotta ratkaisuja voidaan tehokkaasti hyödyntää työssä. (DigiFinland, 2024.) AI TEKO! -hankkeen tavoitteena on edistää generatiivisen tekoälyn käytön hyödyntämistä sosiaalialan työpaikoilla niin, että työntekijöiden ja johdon tieto tekoälyratkaisujen käyttömahdollisuuksista kasvaa ja ratkaisuja otetaan tavoitteellisemmin käyttöön.
Tekoälyn käyttö on osa johtajien päivittäistä työtä
AI TEKO! -hankkeessa kartoitettiin loppukeväästä 2026 sosiaalialan organisaatioiden tekoälyosaamista haastattelemalla esihenkilöitä ja johtajia. Haastatteluihin osallistui lähes 70 henkilöä hyvinvointialueilta, yksityiseltä sekä kolmannelta sektorilta. Haastateltavat työskentelivät muun muassa lastensuojelussa, vammaispalvelussa sekä mielenterveyspalveluissa. Haastatteluissa haluttiin selvittää, missä määrin ja millaisissa tehtävissä generatiivista tekoälyä käytetään organisaatioissa tällä hetkellä, ja millaisia kehityskohteita ja haasteita tekoälyn käyttöönotossa on tunnistettu.
Suurin osa haastateltavista johtajista kertoi hyödyntävänsä tekoälyä päivittäisessä työssään. Käyttö kuitenkin vaihteli ja siihen vaikutti pitkälti haastateltavan kiinnostuksen laajuus tekoälyn käyttöä kohtaan. Tekoälyä käytettiin muun muassa johtamisen ja ideointien sparrauksessa, tekstin muokkaamisessa ja tuottamisessa, yhteenvetojen ja muistiinpanojen tekemisessä, hankehakemusten kirjoittamisessa sekä viestinnässä.
Haastatellut johtajat tunnistivat kehityskohteekseen vahvistaa tiedolla johtamista, analytiikkaa ja raportoinnin osaamista. Lisäksi tekoälyn hyödyntämiselle tulisi luoda yhteiset toimintamallit, ohjeistukset ja strategiset linjaukset. Tärkeänä pidettiin selkeiden ohjeiden laatimista tekoälyn turvalliselle käytölle. Haastatteluissa esitettiinkin hankkeelle toive saada apua ohjeistuksien tekemiseen.
Sosiaalialan henkilöstön tekoälyosaamista tulee vahvistaa
Organisaatioiden henkilöstön tekoälyn käyttö ja osaaminen oli johdon näkökulmasta vaihtelevaa. Tarkkaa tietoa ei johtajilla ollut, missä määrin henkilöstö käytti tekoälyä osana työtehtäviään. Johdon näkökulmasta henkilöstön ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista, rajoituksista ja tarkoituksenmukaisista käyttökohteista tulisi lisätä, jotta tekoäly osattaisiin ottaa paremmin käyttöön. Lisäksi henkilöstön käytännön taitoja, kuten promptausta, työkalujen valintaa ja tekoälyn hyödyntämistä, tulisi kehittää osana päivittäisiä työtehtäviä. Osaamista tulisi lisätä myös tietosuoja- ja tietoturva-asioissa, jotta henkilöstö tietää miten tekoälyä tulisi käyttää vastuullisesti osana työtä. Vaikka ohjeistuksessa ja toimintamalleissa oli vielä kehittämisen tarvetta, johto arvioi henkilöstön suhtautuvan tekoälyyn pääosin myönteisesti.
Tekoälyn käytölle tarvitaan johdon tuki
Tekoälyn käytön vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan asiakastyöhön tai hallinnollisiin prosesseihin, vaan ne ulottuvat myös johtamiseen. Vaikka tekoälyn käyttöönotossa teknologia ja uudet työkalut ovat usein näkyvin osa muutosta, ratkaisee käyttöönoton onnistumisen viime kädessä johtaminen. Sitran Tehtävänä tekoälymurros -käsikirjassa (Ruokonen, 2025) todetaan, että ylimmän johdon ei tarvitse olla tekoälyn teknisiä asiantuntijoita, mutta tekoälyn strateginen merkitys sekä siihen liittyvät mahdollisuudet ja riskit on tärkeä ymmärtää. Yhtä lailla keskeistä on myönteisen ja kokeilevan toimintakulttuurin rakentaminen organisaatioon, jotta työntekijät omaksuvat tekoälyn osaksi omaa työtään. Näin tarkasteltuna tekoälyhankkeiden keskiössä ei ole ainoastaan teknologia vaan johtaminen, joka mahdollistaa aidon uudistumisen ja vaikuttavuuden. (Ruokonen, 2025.)
Tekoälyn käyttöönotto edellyttää ennen kaikkea muutosjohtamista (Huttunen & Rannanheimo, 2024). Henkilöstö tarvitsee aikaa oppia, kokeilla ja keskustella tekoälyn käytöstä osana omaa työtään. Johtajan tehtävänä on toimia mahdollistajana, suunnannäyttäjänä ja turvallisen kokeilukulttuurin rakentajana. Näistä lähtökohdista AI TEKO! -hankkeessa lähdetään rakentamaan osaamista, tarjoamaan tukea johtamiseen ja ideoimaan yhdessä henkilöstön kanssa konkreettisia käyttöesimerkkejä tekoälyn vastuulliseksi ja vaikuttavaksi hyödyntämiseksi sosiaalialalla.
Kirjoittajat:
Jessica Nygård, Raija Koskinen, Kristiina Engblom-Pelkkala, Piia Uusi-Kakkuri, Salla Muuraiskangas, Anna Håkans & Marika Leppänen
Lähteet:
DigiFinland. (2024). Tekoäly hyvinvointialueilla: sosiaali- ja terveydenhuollon käyttötapaukset ja kansallinen edistäminen. Luettavissa https://digifinland.fi/wp-content/uploads/2024/03/DigiFinland_tekoaly_loppuraportti_210324.pdf
Huttunen, H. & Rannanheimo, J. (2024). Hyvinvointialueilla panostetaan tekoälykehittämiseen. Luettavissa https://unaoy.fi/ajankohtaista/hyvinvointialueilla-panostetaan-tekoalykehittamiseen/
Niemelä, M., Kemppainen, T., & Vuollet, J. (2025). Artificial intelligence in Wellbeing services counties: Management and experts’ perspectives on opportunities, challenges and AI readiness. Finnish Journal of eHealth and eWelfare, 17(1), 57–72. https://doi.org/10.23996/fjhw.155471
Pohjola, A., & Satka, M. (2022). Sosiaalialan tietoperusta sosiaali- ja terveydenhuollon uudessa palvelujärjestelmässä. Janus (Jyväskylä, Finland), 30(3), 289–295. https://doi.org/10.30668/janus.121374
Ruokonen, M. (2025). Tehtävänä tekoälymurros. Käsikirja julkisen sektorin johdolle. Sitran selvityksiä 254. Luettavissa https://www.sitra.fi/wp-content/uploads/2025/12/32838076_Tehtavana_tekoalymurros_selvitys.pdf
STM (n.d.) Sosiaalialan osaamiskeskukset. Luettavissa https://stm.fi/sosiaalialan-osaamiskeskukset
Sosiaali- ja terveysministeriö. (2026). Sosiaalihuollon palvelu-uudistus. Viitattu 2.9.2026. https://stm.fi/sosiaalihuollon-palvelu-uudistus
Uusi-Kakkuri, P., Rouhelo, A., Hyvärinen, M. & Hakala, P. (2026). AI Tuki! – Tekoäly sosiaalihuollon arjen tukena: Generatiivisen tekoälyn käyttö, valmiudet ja mahdollisuudet työelämän kehittämisessä. Vaasan ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5784-87-9